Buenos Aires

Nyt on saavuttu Chilen pääkaupunkiin Santiagoon. Bussi matka oli ensimmäistä kertaa aivan kamala, bussissa oli jääkylmä ja penkit olivat epämukavat. Koko 20 tuntia mentiin samoilla silmillä ja kylmyydestä täristen. Yritin mennä lattialle nukkumaan, mutta juuri kun olin nukahtamassa, tuli yksi kuskeista käskemään minut takaisin penkille. Toivottavasti ei osu enää samalaista bussia kohdalle... Matkalla näimme muuten elämämme hienoimmain ukkosmyrskyn! Ulkona oli pilkkopimeää ja 10 sekunnin välein välähti punaisen ja oranssin värisiä salamoita, jotka saivat koko pimeän taivaan loistamaan. Tilannetta on vaikea kuvailla, mutten ole ikinä nähnyt mitään niin hienoa!

Buenos Airesissa viihdyimme vain pari päivää. Omasta mielestäni paikka oli tosi kiva, mutta Aksu ei kuulemma tykännyt yhtään... Kaupunki oli kuin pieni New York ja ihmiset todella mukavia. Ruoka oli halpaa ja muutenkin paikka oli mielestäni todella kaunis. Ainoa iso miinus oli sää. Lämpötila oli samaa luokkaa Suomen kesän kanssa ja kaupungissa tuuli paljon... "Kylmyys" sai minutkin aika nopeasti ostamaan bussilippuja kohti etelämmän paahtavaa aurinkoa.

Emme minireissumme aikana tehneet mitään kummallista - söimme hyvin sekä kiertelimme kaupunkia monta tuntia (varvastossut eivät ehkä olleet monen tunnin kävelyyn se paras vaihtoehto...). Kävimme ensimmäistä kertaa katsastamassa Etelä-Amerikan yöelämää, muttei ainakaan paikka, jossa me olimme ollut mitenkään erikoinen. Buenos Airesissa on joku todella hieno paikka, missä on monia yökerhoja ja illasistumispaikkoja vierekkäin, mutta sinne ei kuulemma kannattanut maanantai iltana mennä. No, ensi kerralla sitten! ;)

Iguazu Falls

Täällä sitä huomaa, että asiat ei kulje ihan samassa mittakaavassa kuin suomessa. Reippaina optimisteina meillä oli ajatuksena nousta aikaisin, ottaa bussi vesiputouksille, kiertää kohteet läpi ja palata rauhassa syömään Puerto Iguazuun ennen 17 tunnin bussireissua kohti Buenos Airesia. Noh... Kaikkea sopii toivoa. Ensimmäinen ongelma aiheutui rinkoista. Juoksimme ympäri ämpäri eri hotelleissa kyselemässä jos tavaroita voisi ottaa säilöön. Käteisestäkin oli pula, joten metsästyksen kohteena oli myös pankkiautomaatti. 1,5 tuntia myöhemmin, selät märkinä juostuina pitkin katuja, pääsimme vihdoin bussiin kohti vesiputouksia. 

Puisto, jossa vesiputoukset sijaitsivat ei ollutkaan ihan parin tunnin reissu, niinkuin alunperin kuvittelimme... Valitsimme siis Argentiinan puolen, sillä maisemat näyttäytyvät sieltä kuulemma upeampina. Osalle putouksista täytyi mennä junalla, jonne oli 2 tunnin jonot. Tiedettävästi me ei olla mitään jonottajatyyppejä, joten puikkelehdimme aitojen yli ihmisten seasta. Eriäviä mielipiteitä ohituksestamme saatiin kyllä kuulla, mutta aina voi leikkiä tyhmää suomalaista ilman minkäänlaista englannin kielen taitoa. Muille vesiputouksille oli myös jokunen kilometri käveltävänä puistoon rakennettuja polkuja pitkin. Sillat putouksille kulkivat läpi äänekkään sademetsän. Vaikka sukkelasti kiersimmekin, saimme aikaa kulumaan reilut 5 tuntia, eikä toivoakaan, että rauhassa oltaisiin ehditty syömään ennen bussimatkaa Buenos Airesiin. Ihme kyllä, selvisimme bussiin ajoissa.

Turistitäyteisestä paikasta huolimatta, vesiputoukset ja sademetsän maisemat olivat ehdottomasti kaiken vaivan arvoisia, henkeäsalpaavaa !

Long way to Iguazu

Nyt ollaan jätetty Rio De Janeiro hetkeksi taaksemme ja jatkettu matkaa Iguazu Fallsien kautta kohti Argentiinan Buenos Airesia. Ensin matkasimme 25 tuntia Brasilian ja Argentiinan rajan lähellä olevalle bussiasemalle, josta avulias taksikuski vei meidät taxilla rajan yli Argentiinan bussiasemalle. Päästyämme asemalle selvisi, että myöhästyimme jatkobussistamme 10 minuutilla ja jouduimme ostamaan uudet liput seuraavan päivän bussiin Buenos Airesiin. Yövymme yhden yön kyseisen pikkukylän hostellissa. Aamulla lähdemme aikaisin ennen lähtöä katsomaan jättimäisiä vesiputouksia, Iguazu Fallsseja. Siitä lisää siis myöhemmin. 

Matka on ollut pitkä, mutta bussit täällä ovat täysin omaa luokkaansa. Penkit ovat todella mukavat ja ne saa säädettyä makuuasentoon asti. 

Ilmastointi toimii moitteettomasti ja bussit ovat yleisesti siistejä, sillä täällä bussiliikenne on oikeastaan ainoa tapa kulkea pidempiä välimatkoja. Vessat ovat ainoa asia minkä pistäisin uusiksi...

Bussikuskit ajavat täällä kuin hullut, joten voitte kuvitella millaista vessassa käyminen kesken ajamisen on... Ruuasta tuli myös kesken matkaa pieni pula, mutta paikallinen mies antoi meille omat ruokansa nähtyään meidän epäonnistuneet matkaeväät. Suomessa tilannetta olisi vaikea kuvitella tapahtuvan. 

Vaikka matka oli pitkä, aika hurahti nopeasti maisemia katsellessa. 

Last days of Rio

Alkuperäinen suunnitelmahan oli viettää Riossa koreintaan kaksi päivää, koska menemme reissun kahdeksi viimeiseksi viikoksi takaisin sinne. Teimme kuitenkin niin loistavan löydön Couchsurfing sovelluksen avulla, että olisimme halunneet jäädä pidemmäksi aikaa. Majoittajat olivat 29-vuotiaita ja aivan älyttömän mukavia. Siitä lähtien kun saavuimme sinne he kohtelivat meitä todella vieraanvaraisesti ja koko aikamme siellä oli yhtä viiden tähden hotellia. He peruivat kaikki omat suunnitelmansa ja työmenonsa meidän takia. Joka päivä he kysyivät mitä haluaisimme tehdä ja nähdä ja veivät meitä ympäri Rioa. Heidän taloudenhoitaja teki ruuan aina pöytään seki pesi meidän pyykkimme. Meidän ei tarvinnut käyttää matkan aikana euroakaan. Tottakai tarjouduimme maksamaan omat ostoksemme, mutta se ei kuulemma käynyt...

Kun kerroimme, että jatkamme tässä vaiheessa kohti Buenos Airesia, olivat hoastimme jotenkin todella surullisia. Heillä oli kuulemma ollut paras viikko vuosiin meidän ansiostamme. Pakko myöntää, että meilläkin oli todella hauska ja mielenkiintoinen matkan alku. Sovimme, että palaamme matkan viimeisiksi viikoiksi heidän luokseen. He alkoivat heti suunnittelemaan mihin kaikkialle vievät meitä silloin, jännää!

Nyt jo huomaa sen, kuinka erilaisia ihmiset täällä ovat verrattuna Suomeen. Kaikki haluavat aidosti auttaa sekä kehuvat ja ovat todella mukavia. Ja no, pakko myöntää, että oli siinä ihan hyvä olla kun sai vain makoilla altaalla tekemättä yhtään mitään... Reissu on nyt jo avannut niin paljon silmiä monenkin asian suhteen. Nyt kuitenkin suunnataan Argentiinan kautta pikku hiljaa kohti pohjoisempaa puoliskoa Etelä-Amerikasta!

Bom dia Brazil

Takana on 33 tuntia matkustamista, 45 tuntia hereillä oloa ja muutama läheltä piti-tilannekkin koettuna. Erään kaverimme sanoin "on ihme jos te pääsette viimeselle lennolle ajoissa". 12 hengailua Madridissa, ja silti täpärästi,  hyvällä tuurilla ehdittiin viimeseen metroon, jolla oli mahdollista päästä lentoportille. Ja taulussa jo toistamiseen "Final call"... 

Saapuessa olo ei ollut kummallakaan mikään pirtein mahdollinen, mutta sitä tunnetta, kun rinkat saapuneina asteltiin lentokentältä ulos on vaikea unohtaa. Trooppisen ilman tuoksu ja lämmin puhallus kasvoilla, ei siinä voinu muutaku hymyillä onnesta. Me tehtiin se, päästiin ehjin nahoin Etelä-Amerikkaan ! 

Paikka jossa tällä hetkellä majoitutaan sijaitsee Gaveassa, 30 minuutin ajon päässä Rion lenokentältä. Reitti talolle ei ollut ihan mutkaton, mutta kolmen eri taksikuskin ja kahden poliisin opastamana löydettiin vihdoin perille. Vastaanotto neljältä paikalliselta oli mitä mukavin ! 

Talo on iso omakotitalo kukkuloiden huipulla, josta avautuu uskomattomat trooppiset maisemat. 

Madrid

Hola! Tällä hetkellä istutaan Madridin kentällä odottelemassa jatkolentoa Rio De Janeiroon, 12h odottelua jäljellä! Hauskaa meillä täällä on, tyhjä kenttä joten voidaan sekoilla ilman oudoksuvia katseita.. Alkuperäinen suunnitelma oli viettää koko yö Madridin yössä sangriaa juoden, mutta luovutettiin jo ensimmäisen kannun jälkeen. Eikä oltu oikein varauduttu yön kylmyyteen, joten lämmin lentokenttä houkutteli aika paljon. Tottakai ollaan myös onnemme kukkuloilla ilmaisen wi-fin vuoksi! Suunnitelmana on valvoa koko odotteluaika ja nukkua sitten 11 tunnin jatkolento (lentopelkoisen suunnitelma). Nyt jo huomaa jutuista, että väsymys painaa päälle - millanenkohan meininki on 12 tunnin päästä! Seuraavan kerran kirjotellaan toisen mantereen puolelta, kuvasaldoakin lupaamme silloin kasvattaa!

The päivä

Täällä mäkin makoilen jo toista tuntia sängyssä miettien, miten saisin ajan kulumaan. Uni ei nimittäin ole tulossa pitkään aikaan. Huomasin, että Aksu kirjoitti omia ajatuksiaan ylös ja ajattelin että miksipä en minäkin. Mun fiilis on niin sekava ollut koko päivän, en voi käsittää, että tänään on se päivä, jota ollan melkein puoli vuotta odotettu kuin kuuta nousevaa. Syksyn läpi ollaan jaksettu painaltaa vain matkan kiilto silmissä. Ainoa motivaatio tehdä töitä kellon ympäri ja treenata kuin hullu on ollut tää tuleva seikkailu. Ei sitä voi edes selittää kuinka innoissani oon tulevasta. Oon maailman onnellisin, että mulla on mahollisuus toteuttaa mun unelmia ja vieläpä ton henkilön kanssa. Rehellisesti sanottuna en voisi kuvitella tällä hetkellä tekeväni tätä matkaa kenenkää muun kanssa kuin Aksun. Ollaan molemmat yhtä sponttaaneja, hetkessä eläviä ja ehkä vähän hullujakin. Voin lyödä vetoa, että innostutaan tulevan 3,5 kuukauden aikana täysin samoista asioista. Halutaan kokea samoja juttuja ja tehdä mahdollisimman paljon kaikkea, mitä voidaan ehkä jopa kauhulla muistella tulevaisuudessa. Olen ihan varma, että tuleva "talvi" tulee olemaan elämämme parasta aikaa.

Ei tullut mitenkään yllätyksenä ihmisten reaktiot, kun kerroimme matkastamme. Lähes poikkeuksetta kaikki ovat varotelleet Etelä-Amerikan vaarallisuudesta ja turvattomuudesta. Tiedostamme itsekkin nuo asiat, siksi välillä on mennyt hermo, kun jotkut ihmiset jaksavat varotella ja ajatella negatiivisesti. Se, että olen sinisilmäinen blondi ei tarkoita sitä, ettenkö pärjäisi reissussa. Uskon, että kaikki on vain omasta asenteesta ja käytöksestä kiinni. Olen suunnitellut meneväni matkalle jalat maassa ja järki päässä. En olisi ikinä varannut tätä matkaa, jossen olisi varma siitä, että tulemme pärjäämään loistavasti. Tottakai vaaroja voi tulla vastaan, mutta tunnen itseni ja Aksun niin hyvin, etten jotenkin osaa pelätä yhtään. Tietenkin jännittää ja varmasti paikan päällä tulee joissain tilanteissa pelko, mutta se kuuluu asiaan. Olemme molemmat matkustelleet paljon elämissämme ja muutenkin luonteeltamme sellaisia, että selviämme tilanteesta kuin tilanteesta. Uskon, että meidän vahvoilla ja päättäväisillä asenteilla pääsemme pitkälle. Olen myös sitä mieltä, että meiltä molemmilta löytyy loistava tilannetaju sekä maalaisjärki. Olemme kuulleet myös siitä, että kaikista henkilöistä me kaksi olemme ne, jotka voivat lähteä Etelä-Amerikkaan ja selvitä sieltä takaisin. Eli en usko, että meillä tulee olemaan hätää reissussa. Läheiset, voitte lopettaa stressaamisen ;).

Huomenna tulee varmasti vielä ennen lähtöä jotain tekstiä. En jaksa odottaa, että päästään tännekkin lisäämään kuvamateriaali pitkien tekstien sijaan. Nyt kuitenkin pakko yrittää saada vähän unta, laters!

sleepy thoughts

' Ajattele, kuinka onnellinen olisit, jos juuri nyt menettäisit kaiken mitä sulla on ja sen jälkeen saisit sen kaiken takaisin'.

Hmmm... mistäs sitä alottais. Pelko, jännitys, ilo, haikeus. Tänään on lähtöpäivä ja olo on aika sekava at the moment. Kello on  puoli kolme eikä uni meinaa vaan tulla, joten päätinpä kirjottaa, jospa se veis vähän ajatuksii muualle.

Viimeset päivät ennen lähtöö on kulunu ku siirappi mukissa ja tunteet on ollu sekavat. Perjantai 13 päivän tapahtumat Pariisissa ei oo kyllä auttanu siinä asiassa yhtään. Maailma on todella sekaisin ja mua pelottaa. Pelotti tänään tosi paljon.

En oo ikinä oikeen tykänny kattoa uutisia tai lukea mitään lehtipalstoja netistä, jossa ihmiset kommentoi ja vetelee omia johtopäätöksiä asioista. Sanonta 'tieto lisää tuskaa' kuvaa hyvin tunnetta mikä mulle syntyy siitä. Ikävien asioiden kuuleminen ympäri maailmaa saa mut tosi ahdistuneeksi ja vihaseksi, joten oon tietosesti vältelly näitä kanavia. Tänään kuitenkin keskusteltiin perheen kanssa tapahtuneista ja asioiden spekulointi ja kaivelu sai jopa meidän kesken välejä kireiksi.

Uutisissa kerrottiin, että Pariisin tekojen yksi motiiveista oli herättää pelkoa ja luoda vaikutelmaa vallasta. Pelko. Se tunne kyllä vallitsi mun mieltä tänään. Se tunne sai mut tajuamaan kuinka hiuskarvan varassa jokaisen meidän sielu on tässä maailmassa. Pelko saa mut aina elämään jotenkin kovempaa. Se tunne saa mut rakastamaan asioita enemmän. Vaikka kliseiseltä se kuulostaakin, mutta pelko sai mut myös tajuamaan läheisten ihmisten merkityksen ja arvon entistä voimakkaampana. Kuinka usein pidämme vain itsestään selvyytenä, että toiset tietävät mitä tunnemme ja mitä ajattelemme? Kuinka paljon jääkään sanomatta asioita, jotka ajattelemme voivamme sanoa huomenna? Miten paljon me pelkäämmekään joka päivä, ennen kuin jokin suurempi pelko valtaa mielemme ja järjestää asioiden prioriteetit uudelleen...?

Puistattelevaa ajatella, kuinka usein on tapahduttava jotain kamalaa ennenkuin tajuaa asioiden tärkeyden. Ikään kuin maailman olisi muistutettava, että mikään ei ole itsestään selvyys. Vaikka tapahtumat Pariisissa järkyttää, ne herätti mut miettimään asioita eritavalla ja muuttamaan toimintamalleja. Pelätkää ja herätkää arvostamaan sitä mitä teillä on just nyt. Se mitä on tänään ei oo itsestään selvyys huomenna. Elämän eläminen tarkottaa lävitse kulkevan hetken kokemista. Tämän. Tässä. Nyt.

Peace & Love

Matkavalmistelut

Kun lennot oli varattu ja ostettu, oli aika alkaa pikkuhiljaa mietiskelemään itse matkaa. Teimme jo hyvissä ajoin listaa siitä, mitä tulemme tarvitsemaan mukaan reisullemme. Ensimmäisenä listalla oli rinkka, jonka molemmat ostimme jo alkusyksystä. Päädyimme ostamaan 55 litraiset rinkat - sopivan tilavat, muttei kuitenkaan liian isot. Nyt voisin kyllä vaihtaa 20 litraa isompaan, tuntuu mahdottomalta ajatukselta änkeä kaikki nuo sohvalla odottavat vaatteet ja tavarat yhteen reppuun... Pitää ilmeisesti vähän vielä harkita, että tarvitaanko oikeasti 10 eri toppia vai selvittäisiinköhän hieman vähemmällä.

Sen jälkeen mietittii ensiapupakkuksien sisältöä. Netistä löytyi aika hyvin tietoa siitä, mitä rokotuksia ja lääkkeitä reissuun kannattaa hankkia. Itse jouduin ainakin aika monta rokotusta hankkimaan, peräti viisi taisi niitä olla. Mielummin tosin maksan niistä nyt - tuliaisiksi ei olisi kiva tuoda esimerkiksi keltakuumetta tai lavantautia. Lääkkeet päätettiin ostaa puoliksi jotta säästetään kuluissa. Tärkeinä lääkeinä pidimme kuumelääkettä, 'se joka pitää hengissä kun hirveä vatsapöpö iskee eikä mikään pysy sisällä' -lääkettä sekä malaria estolääkitystä. Noilla luulisi selviävän ainakin alkuun.

Pakollisiin tarvikkeisiin sisältyy makuupussi (koskaan ei tiedä milloin joutuu sillan alle nukkumaan), taskulamppu, rinkan sateensuoja, matkalaturi, ompelupakkaus, pienempi reppu retkiä varten, jotain lukemista, vahvaa narua sekä varakännykkä. Nämäkin on saatu hankittua joten voiton puolella ollaan! Lisäksi kopiot passeista ja hotellivarauksista sekä vakuutuksista ovat ihan listan kärjessä.

Mukaan otettavat vaatteet taitaa olla molemmille vielä aika iso mysteeri. Itse aattelin lähtöaamuna viiden minuutin aikataululla valita tuosta kasasta sattumanvaraisesti muutaman retkut mukaan. Joka paikassa suositellaa ottamaan vain tummia vaatteita, jotka eivät likaannu helposti. Mitä jos kuitenkin haluaa ottaa seitsemän erilaista vaaleeta ja värikästä paitaa, jotka näyttävät ruskettuneella iholla niin ihanalta... Vaatteiden määrää on myös suositeltu pitämää minimissä - mutta ei meitä tietenkään suositukset kiinnosta. Ei joka kuvassa voi olla samat shortsit ja toppi päällä!?

Tässä oli siis jotai suuntaa antavaa tekstiä siitä, mitä itse koemme tärkeäksi ottaa mukaan reppureissaamaan. Matkan jälkeen voi asiasta puhua ehkä vähän viisaampaja, eli realistisempaa listaa on tulossa silloin!

Ps. TJ 2 YÖTÄ! Ihan hullua..

Mistä kaikki alkoi ?

5kk sitten, tavallisena kesäiltana istuttiin autossa Kalajärven tyhjällä parkkipaikalla. Juteltiin niitä näitä. Keskustelun lomassa toinen meistä heitti ajatuksen ilmaan: " Mä haluisin lähtee johonki, tiiätsä pois vaan täältä suomesta." Sen kauempaa ihmettelemättä selailtiin mahdollisia matkakohteita. "Mihin sä haluisit lähtee?", kuului kysymys. "Emmä tiiä,lähetään vaan johonki!". Seuraavalla viikolla meillä oli lentoliput Rioon.

Lentoliput olivat todella edulliset, koska varasimme ne niin ajoissa. Menopaluuliput muutamalla välipysähdyksellä kustantivat 600€/hlö. Tosiaan, jos rahaa haluaa säästää, kannattaa suunnitella reitti itse pakettimatkojen sijaan ja varata ne mahdollisimman aikaisin. Meidän matkan suunniteltu kesto on 3,5kk.

Vaikka idea oli spontaani, syy miks valittiin kohteeks Etelä-Amerikka oli se, että molempia on kiehtonu latinalaisen amerikan kulttuuri pidempään. Maantieteellinen ja ilmastollinen vaihtelevuus on suurta ja nähtävyyksiä sitäkin enemmän. Maailman suurimmasta sademetsästä Amazoniasta, maailman kuivimpaan aavikkoon Chilessä sekä Tulimaan jäisiin maisemiin. Vaaleanpunaisia delffiineitä, sambakarnevaaleja, vaijerikävelyä vuorten huipulla, 32 000 km rantaviivaa, hiekkasurffausta, pyöräilyä "Kuoleman tiellä" ja aurinko. Nämä kaikki olivat syitä, jotka saivat meidät innostumaan. Etelä-Amerikalla on tarjottavana ihmeellinen määrä monipuolista koettavaa ja sijaitseehan kaksi maailman seitsemästä ihmeestäkin Etelä-Amerikan peruilla ! Koettavaa riittää vuosikymmeniksi, joten 3,5kk aikana on turha kuvitella saavansa pintaraapaisua enempää.

Paljon ollaan saatu kuulla siitä, että Etelä-Amerikka ei ole se turvallisin matkakohde aloittaa reppureissausta. Ja myönnettäköön, kyllä meitä pelottaa. Yleisesti ottaen naispuolisten henkilöiden on turvattomampaa matkustella maailmalla, mutta positiivista on se, että meitä on kaksi toistemme tukena ! Molemmat meistä on reissannut jo nuorena paljon harrastuksemme parissa, joten ihan keltanokiksi meitä ei voi luokitella.

Nykymaailman tilanteessa en tiedä voidaanko enää sanoa missään päin maapalloa olevan erityisen turvallista. Tulevaisuus ei ole enää sama kuin ennen. Tottakai varovaisuus on järkevissä määrin hyvästä, mutta sitä ei tule sekottaa ennakkoluuloisuuteen ja sen tuomiin pelkoihin. Tilastot on aina tilastoja ja vaaroja voidaan löytää paikoista kuin paikoista. Riskit yritetään minimoida, mutta sitten ei oikeestaan auta kun toivoa parasta ja kokea mitä eteen sattuu tulemaan.

hola hola !

Tässäpä on nyt meidän matkablogi luettavaksi. Ilman mitään suurempia henkilöesittelyitä, kaksi 21 vuotiasta tyttöä, Mimosa ja Alexandra, jotka ovat lähdössä ensimmäiselle reppureissumatkalle Etelä-Amerikkaan.
Tarkoituksenamme olisi päivitellä blogiin tekemisiä, sijainteja, kuvia sekä mahdollisia muita ajatuksia, joita matkan varrella mieliimme herää.
Toivon mukaan blogista olisi apua säilyttämään mielenrauhaa täällä kotosuomessa hiuksensa päästä repiville ihmisille ja hieman vähemmän huolissaan oleville. Mä rakastan sua äiti.
Tuleville maailmanmatkaajille luvassa on hyviä ja huonoja vinkkejä poimittavaksi, sekä kaikille vapaille sieluille iltalukemista hämärän ja synkän syksyn keskelle. Anteeks, mun ei oo tarkotus olla mitenkään ilkee...Mä en vaan voi tajuta et lähtö on viikon päästä !
Jokatapauksessa tästä jää meille itsellemme päiväkirjan tapainen muisto, jota myöhemin, toivottavasti suu hymyssä voimme jakaa ja muistella.