Eräänä päivänä, hostimme ajelutti meitä paikasta toiseen. En ole eläessäni kokenut niin paljon ainoastaan yhden päivän aikana. Sitä päivää voisi kuvailla aistien ylikuormitukseksi. Hyvällä tavalla toki. Koimme vuoren huipulle kiipeämistä, josta maisemat kantoivat ympäri Santiagon kaupungin. (ja uskokaa, tie huipulle ei todellakaan ollut nautittavin kokemus ilman vettä, auringon paahtaessa täydeltä taivaalta..!)
(Kuvassa on kyseinen vuori kauempaa kuvattuna. Meistä se näytti liiankin kaukaiselta tavotteelta..)
(Näköalat huipulta olivat todellakin vaivan arvoiset !)
...seuraavaksi koimme hyiseviä vesiputouksia, jotka laskivat valtavalla paineella lumisten vuorten huipuilta sulaessaan. Vesi on siis itseasiassa lunta, ja on vain 5 asteista, sillä aurinko ei ehdi lämmittää sitä tarpeeksi.
... Aivan liian kapeita ajoväyliä vuorten reunoilla, jossa suureksi ongelmaksi koitui kahden ajoneuvon kohtaaminen.
Päivään mahtui lisäksi pikkukyliä, joissa ihmiset ratsastavat paljon paikasta toiseen. Sekä paikka 2 kilometrin korkeudessa, jossa turkoosi paratiisi ja lumiset vuoret kohtasivat. Järveä kutsutaan "Mustaksi Järveksi", sillä se on niin syvä. Ihmiset olivat pystyttäneet telttoja yöpyäkseen, sillä paikka oli kuulema uskomaton öisin. Voin hyvin uskoa !
Näissä maisemissa tunsi itsensä aika mitättömäksi.
Sitten vuoroon tulee hostimme... Niinkun totesinkin, Chile on täynnä äärirajoja asiassa kun asiassa. On erittäin puheliaita ja mukavia, ja sitten vähemmän tällaisia. Mies on erittäin toimeentuleva, mutta elävä ja valitettava esimerkki siitä, että raha ei tee onnelliseksi. Ensimmäisen päivän jälkeen olemme saaneet olla omissa oloissamme. Meillä on avaimet kattohuoneistoon, ja vapaudet käyttää kämpässä olevia hienouksia mielin määrin.
... Mies tekee töitä 15 tuntia päivässä, emmekä ole nähneet häntä nyt kolmeen päivään. Englannin taidosta huolimatta, hän ei juurikaan puhu eikä naura meidän jutuille (jotka siis tiedettävästi on niin hauskoja, ettei niille voi olla nauramatta)..suorastaan epänormaalia. Ilmapiiri on melko jäinen. Kyse saattaa olla myös siitä, kun vahingossa vähän maistoimme jääkaapissa olevaa mutakakkua, ja no melkeen söimme sen kokonaan. Oikeastaan söimme. Jokatapauksessa ollaan saatu elellä kun ilmasessa hotellissa, joten kokemus tämäkin.
Ollaan ymmärretty, että englanninkielen taito on Etelä-Amerikassa vähäistä, mutta Chile on aivan asia erikseen. Ei toivoakaan, että muuta kieltä puhuttaisiin kuin espanjaa. Kaupassa käynnistä alkoi tulla melko huvittavaa, kun myyjä jatkaa jankkaamistaan samalla kielellä ja fraaseillaan. Siinä sitten ihan perjaatteesta huudetaan kumpikin omalla kielellään eikä asia etene mihinkään. Ikinä ei ole ollut tilannetta etteikö lopulta olla tultu ymmärretyksi. Kielimuurista huolimatta, ihmiset ovat aidosti super avuliaita. Apu tulikin erityiseen tarpeeseen, kun kadotettiin toisemme Santiagon keskustassa. Minä ilman kännykkää, tietoakaan osoitteesta jossa asutaan ja Mimosa ilman avaimia asuntoon. Ja mikä meidät tohon tilanteeseen ajoi ? Niin no, nälkä saa tunteet kuumenemaan:D Loppu hyvin, kaikki hyvin ja tänään matkaamme edelleen Chilessä, mutta kohti maailman kuivinta aavikkoa, Atacamaa !
Ps. Tää on ollu meijän suosituin aamupalajuttu ! :P
