San Pedro de Atacama

Santiagosta jatkoimma matkaa pohjois Chileen maailman kuivimmalle aavikolle. Bussimme päätti hajota keskellä yötä keskellä ei mitään. Parin tunnin odottelun jälkeen saatiin kuitenkin korjaajaa paikalle ja päästiin jatkamaan matkaa. Miksei bussimatkat voi ikinä sujua alusta loppuun ongelmitta...

Kun hyppäsin bussista ulos San Pedrossa, ensimmäinen reaktioni oli ehkä jopa vähän kauhistunut. Olimme kirjaimellisesti keskellä aavikkoa. Bussiasema ei ollut asemaa nähnytkään, se oli hiekkakenttä muutaman kyltin kera. Tutustuimme heti siinä sitten muihin reppureissaajiin, joiden kanssa lähdimme suunnistamaan kohti hostellia. Hollantilaiset tytöt olivat onneksi ottaneet meitä enemmän selvää asioista etukäteen, joten heidän perässä kuljimme kohti yösijaa. Hostelli oli todella kiva siisti, tutustuimme siellä vielä kolmeen Canadalaiseen mieheen jotka liittyivät porukkaamme. Oli ihanaa ensimmäistä kertaa tutustua muihin reppureissaajiin ja tehdä isommalla porukalla asioita.

Ensimmäisen yön jälkeen vuokrasimme pyörät ja otimme suunnaksi laguunin keskellä maailman kuivinta aavikkoa. Ajatus oli oikein hyvä, mutta toteutus taisi taas vähän epäonnistua. Emme olleet ymmärtäneet sanaa kuivuus oikein. Matkaa oli 20km yhteen suuntaan, tie oli juuri siinä kunnossa mitä Etelä-Amerikan hiekkateiden olettaa olevan, vesi loppui jo meno matkalla sekä aurinkorasvan laittaminen vähän unohtui siinä kaikessa touhussa. No, ainakin oli iha älyttömän hauskaa senä laguuni oli upea. Se oli niin suolaista, että pystyimme kellua ja makoilla veden päällä rennosti. Suosittelen muuten ihmisiä laittamaan aurinkorasvaa huuliinkin, varsinkin jos meinaatte suolan kanssa olla tekemisissä. Meidän molempien huulet paloivat tumman liiloiksi, vielä monta päivää myöhemmin puhuminenkin teki kipeää...

Samana iltana menimme katsomaan tähtiä teleskoopeilla. Oppaanamme oli fysiikkaa opiskeleva mies, joka kertoi meille mielenkiintoisia asioita tähdistä. Täällä tähdet näkyvät aivan eritavalla, kuin Suomessa. Paljaalla silmälläkin näkee jo niin paljon tarkemmin ja enemmän kuin siellä kotona. Aikaa tähtienkatseluun ja oppaan tarinointiin oli varattu pari tuntia. Minä ja Aksu (maailman kärsimättömimmät ihmiset) oltaisiin voitu lopettaa koko touhu jo kymmenen minuutin jälkeen.

Seuraavana päivän otimme vain rennosti hostellilla tekemättä yhtään mitään. Noita laiskojakin päiviä tarvitsee täällä. Vaikkei ehkä uskoisi, niin on aika rankkaa olla koko ajan menossa ja tekemässä kaikkea mahdollista.

Otimme porukastamme mukaan aivan älyttömän mukavan Etelä-Korealaisen miehen, jonka kanssa lähdimme kohti Boliviaa. Matka oli tähän astisista hirvein; kahdeksan ihmistä oli änkeytynyt maasturiin, jossa matkustimme 10 tuntia. Ajoimme keskellä aavikkoa suunta koko aja ylöspäin. Jossain vaiheessa tuli korkeuden taki vaikeampi hengittää, siihen kun lisäsi ahtaan auton niin ahdistuskohtaus oli valmis. Siitä kuitenkin selvittiin ja nyt kirjotellaan Bolivian puolelta jo. Lisää Uyunista omassa postauksessaan, luvassa aika mageita kuvia eli kannattaa olla kuulolla! ;)

Chileee

Chileläiset on tosi ylpeitä niiden maastaan. Minne tahansa menee ja katsoo, jokapuolelle on pystytetty lippuja. Jopa yksinäinen huussi vuorilla, keskellä autiota laaksoa oli merkattu Chilen lipulla. Isoja ruoka-annoksia, kaktuksia, korkeita moderneja rakennuksia, köyhyyttä, värejä, paljon empanadaa (täytettyjä leipänyyttejä) ja ainiin.. violetein kukka minkä oon koskaan nähny ! Chile on todella monipuolinen ja täynnä äärirajoja aiheessa kuin aiheessa. Asia, johon itse viehätyin maassa on sen maantieteellinen vaihtelevuus. Parin tunnin ajomatka muuttaa maisemat tukalan kuumasta ja tasaisesta maaperästä, tuulisiin ja uskomattomiin vuoristoisiin näköaloihin. 

Eräänä päivänä, hostimme ajelutti meitä paikasta toiseen. En ole eläessäni kokenut niin paljon ainoastaan yhden päivän aikana. Sitä päivää voisi kuvailla aistien ylikuormitukseksi. Hyvällä tavalla toki. Koimme vuoren huipulle kiipeämistä, josta maisemat kantoivat ympäri Santiagon kaupungin. (ja uskokaa, tie huipulle ei todellakaan ollut nautittavin kokemus ilman vettä, auringon paahtaessa täydeltä taivaalta..!) 

(Kuvassa on kyseinen vuori kauempaa kuvattuna. Meistä se näytti liiankin kaukaiselta tavotteelta..)

(Näköalat huipulta olivat todellakin vaivan arvoiset !)

...seuraavaksi koimme hyiseviä vesiputouksia, jotka laskivat valtavalla paineella lumisten vuorten huipuilta sulaessaan. Vesi on siis itseasiassa lunta, ja on vain 5 asteista, sillä aurinko ei ehdi lämmittää sitä tarpeeksi. 

(Laakso, jossa vesiputous sijaitsi.)

... Aivan liian kapeita ajoväyliä vuorten reunoilla, jossa suureksi ongelmaksi koitui kahden ajoneuvon kohtaaminen.

(Kuvassa näkyy reunalta suistunut auto, jota yritettiin hinata ylös.)

Päivään mahtui lisäksi pikkukyliä, joissa ihmiset ratsastavat paljon paikasta toiseen. Sekä paikka 2 kilometrin korkeudessa, jossa turkoosi paratiisi ja lumiset vuoret kohtasivat. Järveä kutsutaan "Mustaksi Järveksi", sillä se on niin syvä. Ihmiset olivat pystyttäneet telttoja yöpyäkseen, sillä paikka oli kuulema uskomaton öisin. Voin hyvin uskoa !

Näissä maisemissa tunsi itsensä aika mitättömäksi.

Sitten vuoroon tulee hostimme... Niinkun totesinkin, Chile on täynnä äärirajoja asiassa kun asiassa. On erittäin puheliaita ja mukavia, ja sitten vähemmän tällaisia. Mies on erittäin toimeentuleva, mutta elävä ja valitettava esimerkki siitä, että raha ei tee onnelliseksi. Ensimmäisen päivän jälkeen olemme saaneet olla omissa oloissamme. Meillä on avaimet kattohuoneistoon, ja vapaudet käyttää kämpässä olevia hienouksia mielin määrin. 

(Näköala huoneestamme.)

... Mies tekee töitä 15 tuntia päivässä, emmekä ole nähneet häntä nyt kolmeen päivään. Englannin taidosta huolimatta, hän ei juurikaan puhu eikä naura meidän jutuille (jotka siis tiedettävästi on niin hauskoja, ettei niille voi olla nauramatta)..suorastaan epänormaalia. Ilmapiiri on melko jäinen. Kyse saattaa olla myös siitä, kun vahingossa vähän maistoimme jääkaapissa olevaa mutakakkua, ja no melkeen söimme sen kokonaan. Oikeastaan söimme. Jokatapauksessa ollaan saatu elellä kun ilmasessa hotellissa, joten kokemus tämäkin.

Ollaan ymmärretty, että englanninkielen taito on Etelä-Amerikassa vähäistä, mutta Chile on aivan asia erikseen. Ei toivoakaan, että muuta kieltä puhuttaisiin kuin espanjaa. Kaupassa käynnistä alkoi tulla melko huvittavaa, kun myyjä jatkaa jankkaamistaan samalla kielellä ja fraaseillaan. Siinä sitten ihan perjaatteesta huudetaan kumpikin omalla kielellään eikä asia etene mihinkään. Ikinä ei ole ollut tilannetta etteikö lopulta olla tultu ymmärretyksi. Kielimuurista huolimatta, ihmiset ovat aidosti super avuliaita. Apu tulikin erityiseen tarpeeseen, kun kadotettiin toisemme Santiagon keskustassa. Minä ilman kännykkää, tietoakaan osoitteesta jossa asutaan ja Mimosa ilman avaimia asuntoon. Ja mikä meidät tohon tilanteeseen ajoi ? Niin no, nälkä saa tunteet kuumenemaan:D Loppu hyvin, kaikki hyvin ja tänään matkaamme edelleen Chilessä, mutta kohti maailman kuivinta aavikkoa, Atacamaa !

Ps. Tää on ollu meijän suosituin aamupalajuttu ! :P

Buenos Aires

Nyt on saavuttu Chilen pääkaupunkiin Santiagoon. Bussi matka oli ensimmäistä kertaa aivan kamala, bussissa oli jääkylmä ja penkit olivat epämukavat. Koko 20 tuntia mentiin samoilla silmillä ja kylmyydestä täristen. Yritin mennä lattialle nukkumaan, mutta juuri kun olin nukahtamassa, tuli yksi kuskeista käskemään minut takaisin penkille. Toivottavasti ei osu enää samalaista bussia kohdalle... Matkalla näimme muuten elämämme hienoimmain ukkosmyrskyn! Ulkona oli pilkkopimeää ja 10 sekunnin välein välähti punaisen ja oranssin värisiä salamoita, jotka saivat koko pimeän taivaan loistamaan. Tilannetta on vaikea kuvailla, mutten ole ikinä nähnyt mitään niin hienoa!

Buenos Airesissa viihdyimme vain pari päivää. Omasta mielestäni paikka oli tosi kiva, mutta Aksu ei kuulemma tykännyt yhtään... Kaupunki oli kuin pieni New York ja ihmiset todella mukavia. Ruoka oli halpaa ja muutenkin paikka oli mielestäni todella kaunis. Ainoa iso miinus oli sää. Lämpötila oli samaa luokkaa Suomen kesän kanssa ja kaupungissa tuuli paljon... "Kylmyys" sai minutkin aika nopeasti ostamaan bussilippuja kohti etelämmän paahtavaa aurinkoa.

Emme minireissumme aikana tehneet mitään kummallista - söimme hyvin sekä kiertelimme kaupunkia monta tuntia (varvastossut eivät ehkä olleet monen tunnin kävelyyn se paras vaihtoehto...). Kävimme ensimmäistä kertaa katsastamassa Etelä-Amerikan yöelämää, muttei ainakaan paikka, jossa me olimme ollut mitenkään erikoinen. Buenos Airesissa on joku todella hieno paikka, missä on monia yökerhoja ja illasistumispaikkoja vierekkäin, mutta sinne ei kuulemma kannattanut maanantai iltana mennä. No, ensi kerralla sitten! ;)

Iguazu Falls

Täällä sitä huomaa, että asiat ei kulje ihan samassa mittakaavassa kuin suomessa. Reippaina optimisteina meillä oli ajatuksena nousta aikaisin, ottaa bussi vesiputouksille, kiertää kohteet läpi ja palata rauhassa syömään Puerto Iguazuun ennen 17 tunnin bussireissua kohti Buenos Airesia. Noh... Kaikkea sopii toivoa. Ensimmäinen ongelma aiheutui rinkoista. Juoksimme ympäri ämpäri eri hotelleissa kyselemässä jos tavaroita voisi ottaa säilöön. Käteisestäkin oli pula, joten metsästyksen kohteena oli myös pankkiautomaatti. 1,5 tuntia myöhemmin, selät märkinä juostuina pitkin katuja, pääsimme vihdoin bussiin kohti vesiputouksia. 

Puisto, jossa vesiputoukset sijaitsivat ei ollutkaan ihan parin tunnin reissu, niinkuin alunperin kuvittelimme... Valitsimme siis Argentiinan puolen, sillä maisemat näyttäytyvät sieltä kuulemma upeampina. Osalle putouksista täytyi mennä junalla, jonne oli 2 tunnin jonot. Tiedettävästi me ei olla mitään jonottajatyyppejä, joten puikkelehdimme aitojen yli ihmisten seasta. Eriäviä mielipiteitä ohituksestamme saatiin kyllä kuulla, mutta aina voi leikkiä tyhmää suomalaista ilman minkäänlaista englannin kielen taitoa. Muille vesiputouksille oli myös jokunen kilometri käveltävänä puistoon rakennettuja polkuja pitkin. Sillat putouksille kulkivat läpi äänekkään sademetsän. Vaikka sukkelasti kiersimmekin, saimme aikaa kulumaan reilut 5 tuntia, eikä toivoakaan, että rauhassa oltaisiin ehditty syömään ennen bussimatkaa Buenos Airesiin. Ihme kyllä, selvisimme bussiin ajoissa.

Turistitäyteisestä paikasta huolimatta, vesiputoukset ja sademetsän maisemat olivat ehdottomasti kaiken vaivan arvoisia, henkeäsalpaavaa !